Juu, eli lopetan tarinan, ellen saa joskus kauniina päivänä innostusta takasin. KIITOS

"No?", kysyin hämmästyneenä.

"Äitinne.. On lumottu tähän kaupunkiin!", isäni sanoi purskahtaen itkuun.

"Siis hähh? Lumottu?", kysyin, koska _en_ymmärtänyt, mitä isä sanoi.

"Kyllä.. Hän on kirottu.. Meidän täytyy pelastaa hänet, ja siihen vain te lapset voitte vaikuttaa.. Hän ei ole töissä U-kioskilla, vaan..", isäni keskeytti.

Tuli viiden minuutin hiljaisuus

**

Kymmenen
**

Kahdenkymmenen

**

Kuulin, kun joku asteli siihen huoneeseen, missä olimme ollut viimeiset kaksikymmentä minuuttia isän kanssa.

"Kuka siellä?", kysyin hiljaa.

"Mää!", kuului Veran (eli sen siskon, kutsun nyt Veraksi, ärsyttää kutsua "siskoksi" :D) ääni.

"Arvaa mitä Vera..", olin juuri sanomassa, mitä isä oli kertonut, kunnes isä keskeytti.

"Hys! Hiljaa, ei kerrota Veralle, tiedäthän Veran herkän luonteen?", isäni kuiskasi hiljaa minun korvaani.

"Ei sitten..", vastasin takaisin.

"Mitä te siel supisette mun selän takana, ja viel KAHESTAA?", Vera sanoi, ja laittoin vihreät silmänsä isoiksi, ja rypisti otsansa.

"Nothink tärkeää..", vastasin.

"Hmph..", Vera vastasi tuijottaen minua.

****
Kului tunteja. Yhtäkkiä isä sanoi: "Ähh! Olen myöhässä. Äitinne tulee pian. Aika rientää, moikka!"

"Heissuli vei!", Vera huusi.

Siihen sitten veljemme heräsikin.

"Onks äiti tääl?", veli kysyi.

"Neej, se on viel töis.", vastasin kyllästyneenä.

"Heiij, mun täytyy käydä kattoo mun sähköpostit!", Vera sanoi hymyillen IVALLISESTI :D

"Joojoo, mä vaan kirjotan parille kaverille viestii, et me ollaan muutettu!", vastasin ärsyyntyneenä.

Sillä sekunnissa ovi aukesi. Näimme äitimme pitkä sääriset korkokengät, jotka hän ns. "riisui" jaloistaan.

"Huomenta! Te olettekin jo hereillä?!", äiti sanoi ihmetellen.

"Joo, mennäänks me nyt ostaa niit huonekalui?", Vera kysyi intoa puhkuen.

"Toki. Lähdemme nyt aluksi Sotkaan pakettiautomme kera.", äiti vastasi IVALLISESTI hymyillen.

"Kaua sinne kestää?", veli kysyi uteliaana, ja pelkäsi pahinta.. Tämä oli niiiiiiiin pessimisti.

"Suunnilleen kaksikymmentä minuuttia, ei sen enempää!", äiti hymyili.

"Ouhhhh..", kaikki me lapset sanoimme yhteen ääneen.

"Nohh, käydään me välillä syömässäkin. Tämä saattaa nimittäin kestää koko päivän..", äiti sanoi.

"Onks pakko tulla mukaa?", veli kysyi.

"No ehei ole, mutta sitten saat kukkaisverhot ja pinkit tapetit. Tuskin sitä sinä haluat?", äiti kysyi/sanoi.

"EEEEENN! Joo mä tuun mukaa.", veli sanoi ärsyyntyneenä. Taisi "unihiekka" olla viellä sisimmissään.

Lähdimme rappuja alas.

Lähdimme nopeasti autoon kipittäen.

Minä se aina istuin takapenkillä, kun veli taas etupenkillä, ja Vera takapenkillä.. (Kutsun tuota "veliä" nyt veliksi, koska tapahtui semmoinen moka, että en muista, miksi minä nyt nimesin sen :D:D::D Ainiin, Valtteri!)

Nukahdimme kaikki penkeille.

**

"Herätyyss! Nyt mennään ostamaan olohuoneeseen kaikkea jännää!", äiti sanoi JÄLLEEN KERRAN hymyillen (Juu tiedän, ärsyttävää.)

Haukottelimme. Juuri kun äiti oli astumassa ovesta ulos, joku mies otti tästä kiinni, ja vei tämän autoon..

 

Siihen päättyi tämä osa :D Kommenteja, tänks. Jos ei pia tuu kommentei, seuraavas osas lopetan jo tarinan :D Mut yritän ainakin tehä 12 osaa, jotta sais jännittävän tästä, ellen enemmänkin osia tee.

"Tietty ollaan!", isä vastasi.

Huoh.. Siinä ne oli taas riitelemässä.

"Miks teidän täytyy aina riidellä? ;(", veljeni rupesi itkemään, ja juoksi erääseen suureen huoneeseen, ja laittoi oven lukkoon.

"Mä tääl, Daina!", menin heti perään.

"MÄ HALUUN OLLA RAUHAS!", veljeni kirkui..

****

Viiden tunnin päästä, klo 23.45

"Nukkumaaan! Huomenna mennään heti aamusta shoppaamaan tavaroita!", äiti huusi eräästä huoneesta.

"Joo", vastasivat kaikki väsyneenä, kaikki muut paitsi minä.

"Mä käyn eka koneel..", sanoin hieman murheellisesti.

Kirjoitin sivun: www.kaupungit.net.

Katsoin meidän kaupunkimme nimen, ja etsin "nappia", jossa lukisi "Historia"

"Daina-kulta, mie meen jo nukkuu, hyvää yötä! Älä ole kauaa.", äitini sanoi hymyillen, tällä kertaa ei ivallisesti.

"Öit.", vastasin nopeasti.

Katselin hetken, kunnes löysin kohdan "Historia." Klikkasin sitä, ja siinä oli tämä teksti, jonka luin mielessäni:

 

"1876 luvulla, tässä kaupungissa tuli suuri sota. Sota oli vamppyyrit vastaan ihmiset, ja lopulta vamppyyrit voittivat. He valloittivat kaupungin, ja tappoivat ihmiset. 2.4.1902 kuitenkin se tapahtui. Ilmaan tuli haihtumus, että asukkaat eivät voinneet saada lapsia enää. Kului monta, monta vuotta, kunnes kaikki olivat kuolleita. Lopulta 1945 eräs ihminen nimeltä Juho Karola tutki aluetta tarkemmin. Matkaan lähetettiin mies, koska eihän mies voi synnyttää. Mies oli nuori, kunnes hänen taakseen ilmestyi vampyyri, joka imi tältä veret. Sen jälkeen 12.11 1969 aine oli lähtenyt. Siitä lähtien kaikki olivat eläneet kyseisessä kaupungissa. Kuitenkin hysteerisesti on kadonnut monia ihmisiä, enimmäkseen kolmikymppisiä naisia, joita ei ole kuunnaan kuultu. Nyt lopulta kaupunki on todettu vaarattomaksi, mutta tarun mukaan "Kaikki on mahollist, ellei sitä syö.""

Säpsähdin tekstin jälkeen. Luin tuon saman tekstin varmaan viisi kertaa.

Suljin koneen, ja menin nukkumaan.

***

 

Heräsin. Katsoin kelloa. Kello oli vasta 4.00, ja äitini oli lähtenyt jo uuteen työhönsä, joka oli tosin U-Kioskin kassa. Isäni taas oli lukion matematiikan opettaja, joka opetti lukiolaisia tietenkin lukiossa.

Isäni laittoi juuri lenkkareittansa jalkaan, kun juoksin nopeasti tämän perään.

"Eihän sun työt ees nyt ala, ja nythän on perjantai? Tänäänhän sult alkaa työt 10.00, mut sun pitää mennä vast yheksäks!", sanoin ihmetellen.

"Kulta, aluksi pitää laittaa.. Öhh.. Rehtorille pari paperia. Kukka.. Siis äiti tulee kotiin jo yhdeltätoista aamulla.", isäni vastasi hieman oudosti.

"Mut äitihän on töis U-Kioskil, eik missää yöbaaris! Mitä tääl on tekeillään?", kysyin vihaisena.

"Kulta, minun pitää kertoa sinulle jotain, mistä äitisi ei ole antanut puhua.. Tai siis teille.."

 

Siihen päättyi tämä lyhyehkö osa. Tein tätä kuitenkin yli 10min, koska perheessä isällä on koko ajan hiiiiirveästi töitähh :-D Toivottavasti nautitte.

Tämmöinen osa. Yritin tehdä osasta mahd. pitkän, olkaa hyvät :-D

 

Säpsähdin.

"Anteeksi, erehdyttekste henkilöst?", kysäisin toivoneena, että Ell vastaisi myönteisesti.

"Valitettavasti..", Ell aloitti, ja purskahti nauruun.

"Olen isäsi, höpsö!", "Ell" sanoi hyvän tuulisesti.

"Ell" otti hattunsa pois, ja isäni punertavat hiukset tulivat esiin.

"Älä vittu säikäytä mua ikin enää noin pahasti!", vastasin kiukkuisena.

"Älä nyt leikistä suutu, Daina!", isä vastasi hymyillen ivallisesti.

Isäni on aina ollut ärsyttävä.

"BÖ!", kuului takaatani.

Katsoin taakseni, ja näin siellä pikkuveljeni.

"Sä senkin riiviö!", rupesin taas jahtaamaan tätä.

Nyt sain veljeni kiinni, 5 minuutin juoksun jälkeen. Olihan talosta sittenkin jotain hyötyä!

"No hö! Se oli isin idea! Mä lupaan olla kiltisti! Ja se sitä paitsi ei ollu tehty sitä tahaltee!" (kirjoitus_virheet tahalteen :D)

Ainiin! Unohdin kertoa, että perheemme on ruotsalainen, ja puoliksi saksalainen. Sen takia puheemme on välillä mitä on. Isämme on saksalainen, ja äiti ruotsalainen. Sisko on täysin ruotsalainen kylläkin..

"Mis äiti ja Vera(eli se ns. sisko :D) on?", kysyin hämmästyneenä.

"Eiks ne oo tääl?", isäni kysyi järkyttyneenä.

"Ainii, ne lähti ulos katteleen paikkoi, ja ettii teit.", vastasin nopeasti hymyillen.

"Ahaa.", isäni vastasi.

 

***

Puolen tunnin kuluttua ovi aukesi. Vera ja äitimme astui sisään.

"Siinähän te olette!", äiti sanoi helpotuksesta iloitsen.

 

 

Tämmöinen osa. Yritin tehdä osasta mahd. pitkän, olkaa hyvät :-D

 

Säpsähdin.

"Anteeksi, erehdyttekste henkilöst?", kysäisin toivoneena, että Ell vastaisi myönteisesti.

"Valitettavasti..", Ell aloitti, ja purskahti nauruun.

"Olen isäsi, höpsö!", "Ell" sanoi hyvän tuulisesti.

"Ell" otti hattunsa pois, ja isäni punertavat hiukset tulivat esiin.

"Älä vittu säikäytä mua ikin enää noin pahasti!", vastasin kiukkuisena.

"Älä nyt leikistä suutu, Daina!", isä vastasi hymyillen ivallisesti.

Isäni on aina ollut ärsyttävä.

"BÖ!", kuului takaatani.

Katsoin taakseni, ja näin siellä pikkuveljeni.

"Sä senkin riiviö!", rupesin taas jahtaamaan tätä.

Nyt sain veljeni kiinni, 5 minuutin juoksun jälkeen. Olihan talosta sittenkin jotain hyötyä!

"No hö! Se oli isin idea! Mä lupaan olla kiltisti! Ja se sitä paitsi ei ollu tehty sitä tahaltee!" (kirjoitus_virheet tahalteen :D)

Ainiin! Unohdin kertoa, että perheemme on ruotsalainen, ja puoliksi saksalainen. Sen takia puheemme on välillä mitä on. Isämme on saksalainen, ja äiti ruotsalainen. Sisko on täysin ruotsalainen kylläkin..

"Mis äiti ja Vera(eli se ns. sisko :D) on?", kysyin hämmästyneenä.

"Eiks ne oo tääl?", isäni kysyi järkyttyneenä.

"Ainii, ne lähti ulos katteleen paikkoi, ja ettii teit.", vastasin nopeasti hymyillen.

"Ahaa.", isäni vastasi.

 

***

Puolen tunnin kuluttua ovi aukesi. Vera ja äitimme astui sisään.

"Siinähän te olette!", äiti sanoi helpotuksesta iloitsen.

 

Anteeksi lyhyt osa.